Syvällä sydäntalvessa

Lenkit tahtovat jäädä pakollisiksi ulkoiluiksi, jotka on tarvis tehdä ennen töihinlähtöä ja töistä palattua. Muut välit näillä sydäntalven arktisina arkina melkeinpä piipahdetaan vain pihalla pyörähtämässä. Viikonloppuisin, vaikka lämpötila olisikin enemmän kuin eläinlääkäri määrää, on ihana tehdä lenkkiä päivänvalossa ja vielä parempaa kun vapaapäiviksi sattuvat seesteiset aurinkokelit.

Talvipalttoot on kaivettu kellarista, hetikin yli 10-15 miinusastetta vaatii koirille lämmintä päälle. Touhu ja pukeminen on kuin aikoinaan päiväkoti-ikäisillä, palttoota lähdetään karkuun heti kun valpas silmä sen huomaa. Takkeihin kuitenkin nöyrästi pujottaudutaan jahka mamma on liukkaat kaverit motittanut, ja pienen jäykistelyn jälkeen takki unohtuu jo lenkkitien päässä. Juniorin jäykistely kyllä alkuun oli omaa luokkaansa, se seisoi kuin patsas niillä sijoillaan, kunnes ovi aukeni ja poika sai liikettä niveliinsä.

Normilenkeillä mennäänkin vilkkaaseen tahtiin, ja jos Juniori jarruttelee, tarjotaan lämmintä sylikyytiä, kunnes se on taas valmis hyppäämään tien poskeen. Ja välillä pyrähdetään juoksuun koko porukka, jotta veret jatkavat virtaamista tassuissa ja varpaissa. Iksun saa helposti innostettua heelerihepuliin ja sehän vasta lämpimänä pitää. Samoin kuin emäntänsä siinä perässä juostessa.

Sydäntalvi on hienoa mutta haasteellista aikaa koiraväelle, ilmojensa puolesta yleisesti ja sitten erikseen arjessa kaikkinensa, kun työmatkat tahtovat jumiutua ja huoli koiruuksista ruuhkassa seistessä on kova. Onneksi on jälleen kerran havaittu, että kun turvaverkostot on kunnossa, kestää pienet talviset haasteet mennen tullen.

Kolmas koirani Iksu, porukkamme uusi jäsen

Joskus lyhyessä ajassa ehtii tapahtua paljon. Talven latukiusat ja ainutlaatuiset lumikasat ovat ehtineet hävitä ja sulaa, ja nyt ollaan keväässä ja kovaa vauhtia kesää kohti menossa. Ja meillä on uusi perheenjäsen, pieni pentuvauva Iksu.

Iksu syntyi ystävän Marjon koiraperheeseen. Rullen kanssa käytiin ihastelemassa pariinkin otteeseen pikkuvauvoja, ihan pentujen näkemisen ilosta. Vaan kuinkas sitten kävikään: pentu-Iksu tipahti meille kuin taivaan lahjana. Pienen Iksun varaaja perui varauksensa ja noin kahden sekunnin miettimisen jälkeen pyysin vauvelia meille. Ystävä rakas myöntyi.

Vauva ei ollut suunniteltu, joten pieniä järjestelyjä vaati, että Iksun kanssa päästiin kunnolla yhteisen elämän alkuun. Nyt olemme muuttaneet, viettäneet lomaa ja harjoitelleet arkea. Perheen koirat tulevat loistavasti keskenään toimeen, Iksua leikittävät molemmat vanhemmat koiraveljensä vuoron perään, ja kyllästyessään leikkeihin, koirat nukkuvat kuka missäkin kuorsaten tyytyväisinä.

Täytyy sanoa, mitä en ennen ymmärtänyt, että kun pentu muuttaa perheeseen, jossa on jo valmiiksi lajitoverit ja roolimallit odottamassa, saa pienokainen hetikin hienot eväät alkutaipaleelleen. Koirankieltä opitaan ennätysajassa, ja vaikka pentu oppii yhtä lailla ne "huonot" tavat (oppii joka tapauksessa myöhemmin), niin "hyvät" opit omaksutaan yhtä lailla. Ja voi sitä iloa, kun kavereita löytyy riekkumaan. Pentu oppii omatoimiseksi eikä vaikuta vallankaan tarvitsevan ihmisen huomiota siinä määrin kuin muistan pennun tulleen "tyhjään" kotiin.

Elikkäs oivallukseni on Iksun myötä ollut, että tullessaan koiraperheeseen, pieni koiravauva saa rikkautena hetikin virikkeisen kodin, jossa voi surutta purkaa pennun ehtymätöntä energiaa. Ihminen huoltaa, hoitaa, ottaa pennun perheenjäsenekseen, hellii ja hoivaa, ohjaa oikeaan suuntaan, mutta antaa pienen kasvaa ja kehittyä myös omiensa opeissa. Pikkuruinen Iksu onkin osannut ottaa kaiken ilon irti koiraveljistään. Ja koiraveljet jaksavat opettaa ja antaa iloa, ja samalla kolmin kerroin myös emännälle.

Naamakirjasta napattua...

Koirani
Kysymyksiä ja vastauksia elävästä elämästä eli Facebookista ;)

Rotu?
Lancashiren karjakoira (ent. heeleri ; )

Kutsumanimi/nimet?
Rulle, Rullukainen, Rullukka, Rulltsu, Rullu, Rulle Bulle

Syntymäaika?
21.1.2007

Missä tapasitte ensimmäisen kerran?
Meidän eteisessä.

Minkä ikäisenä koirasi oppi sisäsiistiksi?
Meni melko pitkään, muistikuva on 6-7 kk.

Tuleeko koirasi toimeen toisten koirien kanssa?
Tykkää lajitovereistaan. Pullistelee joskus toisille uroille, mutta on hallittavissa. Hurmailee tyttöjä, ei saa silmiään irti viehkoista neidoista.


Millä käskysanalla saat koirasi istumaan?
Koira istuu jo luonnostaan itsekin, mutta jos välttämättä jostain syystä toivon hänen istuvan, niin sana on istu ;)

Maahan?
MaaHAN, jolloin koira osaa pyllistää hienosti!

Pysymään paikallaan?
Odota. Rullen bravuurilaji.

Montako kertaa päivässä koirasi syö?
Kahdesti plus makupalat päälle.

Mikä on oudoin tapa, mikä koirallasi on?
Jumppaa isännän kanssa aamujumpat ja venyttelee kylkeä vasten.

Onko koirasi koskaan purrut ihmistä?
Ei. Kerran oli lähellä iskeä vieraan pohkeeseen koiralle yllättävässä tilanteessa.

Toista koiraa?
Ei tietääkseni. Näykkivät veljellisesti toisiaan Laabanin kanssa mutta verta ei ole virrannut.


Kauhein kokemuksesi koirasi kanssa?
Kaksi kauhutapausta: koira lähtee täyttä vauhtia jäniksen perässä peltoa pitkin ja vilkasliikenteistä tietä kohti. Tie oli kaukana, mutta koira ei kuullut ei nähnyt muuta kuin riistansa. Tooodella pitkän matkan päästä kaartoi takaisin päin, eikä tie ollut siellä enää kaukana :O. Toinen tapaus kun puolivuotiaana pentusena haistoi pusikon läpi virtaavan lika- ja romuojan, syöksyi pengertä pitkin pusikkoon ja hyppäsi oitis veteen. Ryntäsin pöheikön läpi ja näin että koira ajautuu poispäin kaiken maailman romuraudan seassa. Kutsun ja maanittelen ja koira räpiskelee rantaan päin. Rantapenger oli jyrkkä mutta sain kiskottua pentusen vaivoin kuiville, ei olisi itse päässyt ylös. Kyllä sydän hakkasi tapauksen jälkeen pitkään.

Ihanin kokemus koirasi kanssa?
Kyllä se on arki ja mökkireissut. Rullen ja Laabanin ensitutustuminen ja touhut yhdessä. Kotiintulon ilo, kylkeen peiton alle kaivautuminen nukkumaan mennessä, koirien uintireissut ja kavereiden tapaamiset, eli kun koira nauttii, nauttii äiskäkin.

Tykkääkö koirasi uida?
Jo vain! Vesipeto-ojakoira. Mikä tahansa märkä pläntti, niin sinne!


Mitä koirasi pelkää?
Vieraiden ihmisten huomionosoituksia. Pieniä lapsia. Joskus yömyöhällä kulkijoita. Yllättäviä tilanteita.

Hankkisitko itsellesi toisen saman rodun edustajan?
Valloittava rotu, mutta terveystilanne on huolestuttava. Mielestäni liian monta sairastunutta koiraa populaatioon nähden. Liian monta draagista koira- ja ihmistarinaa viime aikoina. Jos geenitesti saadaan, voisin harkita toista heeleriä. Sitä ennen, jos toisen koiran hankin, se on toisen (tai moni-)rotuinen.

Samalta kasvattajalta?
Kasvattajalla ei ole väliä, kunhan geenitesti on todennut suunnitellut vanhemmat terveiksi pahimmilta perinnöllisiltä sairauksilta.

Koiruuksia ja muita huomioita

Tämä blogi kertoo yhden ihmisen koirahistoriaa ja kahden koiran ihmishistoriaa. Se ammentaa aiheensa arkisesta aherruksesta ja oudoista oivalluksista, sekä raottaa siinä sivussa hieman savolaesta mielenlaatua, valtaosin sivistyneesti. Se kumartaa riittävän syvään, jottei nauru näy, muttei kumartele. Huom. varoituksen sana: blogissa vältetään mainitsemasta suorituksia.

Luettakoon sekä puolustuksekseni että ansiokseni, että olen savolainen, osin syntyperältäni että luonteenlaadultani. Elämänohjenuorani on, että tätä ainokaisen ylivertaista Elämää ei saa ottaa niin yksioikoisen vakavasti, etteikö ihminen pystyisi nauramaan itselleen, kuin yhtä lailla toisille.

Savolaisuuteni tulee esiin myös koiranpidossani. Esimerkiksi joissain harvinaisissa konfliktitilanteissa ensisijaisesti pyrin neuvottelemaan koirani kanssa erimielisyyttä aiheuttavista asioista. Sitten jos yhteisymmärrykseen ei päästä, mietin vielä miten voisin toteuttaa koirani ehdottaman ratkaisun. Yleensä päädymme kompromissiin, jossa kummallekin jää osa luuta tassuun. Joskus on ihan pakko sanoa viimeinen sana, ja siihen riittää oikein hyvin kohtuullisen ärtyneesti hieman korotetulla äänellä lausuttu ei. Tällä ohjenuoralla olen ”kasvattanut” kaksi koiraa ja kaksi lasta. Tähän menettelytapaan olen päätynyt ilman koira- tai lapsenkasvatusoppaita, ja uskoakseni koirien kohdalla se on toiminut.

Kuulumme koirani kanssa siihen kotikoiraryhmään, jolle koira ihan itsessään tuo elämänlaatua, terveyttä ja ilonaihetta. Meille yltiöpäinen käskyttäminen ja jatkuva kurin alla oleminen tuo ahdistusta (sekä koiralle että ihmiselle) ja ihmetystä siitä, miksi koira on otettu, jos luontokappale elää jatkuvassa alistus- ja pelkosuhteessa ihmiseensä. Tässä ei tietenkään ole kyse terveistä otsarypyttömistä harrastuslajeista, joissa ihminen omaksi ilokseen käskyttää koiraa ja koira sekä omaksi että ihmisen iloksi on tottelevinaan.