Kolmas koirani Iksu, porukkamme uusi jäsen

Joskus lyhyessä ajassa ehtii tapahtua paljon. Talven latukiusat ja ainutlaatuiset lumikasat ovat ehtineet hävitä ja sulaa, ja nyt ollaan keväässä ja kovaa vauhtia kesää kohti menossa. Ja meillä on uusi perheenjäsen, pieni pentuvauva Iksu.

Iksu syntyi ystävän Marjon koiraperheeseen. Rullen kanssa käytiin ihastelemassa pariinkin otteeseen pikkuvauvoja, ihan pentujen näkemisen ilosta. Vaan kuinkas sitten kävikään: pentu-Iksu tipahti meille kuin taivaan lahjana. Pienen Iksun varaaja perui varauksensa ja noin kahden sekunnin miettimisen jälkeen pyysin vauvelia meille. Ystävä rakas myöntyi.

Vauva ei ollut suunniteltu, joten pieniä järjestelyjä vaati, että Iksun kanssa päästiin kunnolla yhteisen elämän alkuun. Nyt olemme muuttaneet, viettäneet lomaa ja harjoitelleet arkea. Perheen koirat tulevat loistavasti keskenään toimeen, Iksua leikittävät molemmat vanhemmat koiraveljensä vuoron perään, ja kyllästyessään leikkeihin, koirat nukkuvat kuka missäkin kuorsaten tyytyväisinä.

Täytyy sanoa, mitä en ennen ymmärtänyt, että kun pentu muuttaa perheeseen, jossa on jo valmiiksi lajitoverit ja roolimallit odottamassa, saa pienokainen hetikin hienot eväät alkutaipaleelleen. Koirankieltä opitaan ennätysajassa, ja vaikka pentu oppii yhtä lailla ne "huonot" tavat (oppii joka tapauksessa myöhemmin), niin "hyvät" opit omaksutaan yhtä lailla. Ja voi sitä iloa, kun kavereita löytyy riekkumaan. Pentu oppii omatoimiseksi eikä vaikuta vallankaan tarvitsevan ihmisen huomiota siinä määrin kuin muistan pennun tulleen "tyhjään" kotiin.

Elikkäs oivallukseni on Iksun myötä ollut, että tullessaan koiraperheeseen, pieni koiravauva saa rikkautena hetikin virikkeisen kodin, jossa voi surutta purkaa pennun ehtymätöntä energiaa. Ihminen huoltaa, hoitaa, ottaa pennun perheenjäsenekseen, hellii ja hoivaa, ohjaa oikeaan suuntaan, mutta antaa pienen kasvaa ja kehittyä myös omiensa opeissa. Pikkuruinen Iksu onkin osannut ottaa kaiken ilon irti koiraveljistään. Ja koiraveljet jaksavat opettaa ja antaa iloa, ja samalla kolmin kerroin myös emännälle.

Latua prkl

Harvinainen hetki ladun ylityksessä: ei yhtään hiihtäjää näkyvissä. Laaban pääsee kokeilemaan V-tyyliä.

Lumisin talvi aikoihin ja nyt taistellaan elintilasta asutustaajamien kaupunkimetsissä. Meidän koiranulkoiluttajien ulkoilureitit ovat vallanneet verestäväsilmäiset hampaita näyttävät ja murisevat hiihtäjäuroot. Leveät V-tyylin turboradat on vedetty yhtä lailla hiekkaväylille kuin keskelle peltoja risteämään toistensa kanssa. Lähestyit metsää mistä suunnasta tahansa, eksyt jonkun ladulle. Ja auta armias, jos olet päässyt koirasi kanssa jotain sivupolkua umpimetsään, et pääse sieltä pois tallaamatta pyhiä uria.

Kyllä se pieni hiihtäjä itsessäkin asustelee, mutta ei noissa mittakaavoissa ja pois-kävyt-ja-kannot-mun-tieltä -asenteella. Katson hyvillä mielin sunnuntaihiihtäjiä, joiden edestä pääsee pujahtamaan tarvittaessa rauhassa omalle polulleen metsään. Huomioitavaa että kukaan naispuolinen hiihtäjä ei ole koskaan huutanut perääni, että vie h-ttiin se rakki, kun on hengen hädässä joutunut etsimään poluntapaista päästäkseen pois ladulta (lue entiseltä ulkoilutieltä). Minua on naurattanut mielipidepalstoilla, kun himohiihtäjiltä löytyy jopa estetiikan tajua: joku heistä on havainnut keltaisia läikkiä heidän rakkaan latunsa vierellä ja paheksuvat asiaa syvästi. Ihmettelen, että samoilla paikoilla ne läikät ovat kesälläkin, niitä ei vain silloin näy... Ei ole kukaan kuitannut lehtien palstoilla havainneensa koiranpissoja ulkoiluteiden pusikoissa kesäisin... Ihminen on niin ulkokultainen, että mitä silmä ei nää, sitä ei tajua, ja etenkin toiste päin.

Tämmöisenä hyvälumisena talvena joutunee odottelemaan pitempään, että latu-urat ja V-väylät sulavat, joten asian kanssa kaiketi on elettävä parisen kuukautta ; ). Sitä ennen on ulkoiltava rakastamissaan metsissä toisten ystävällisten koiraihmisten tallomia polkuja pitkin ja loikittava umpihangessa pahimpien viuhtojien tieltä. Sainpa tuossa muuten hyvän vinkin hankkia lumikengät, jolloin edes polkuja tarvitse latujen vierestä etsiskellä. Koirat ja ulkoiluttaja pääsevät hankkimaan hyvän kunnon kunnon hankimetsässä. Tosin joku ihmetteli palstoillakin, että miksei niitä latuja tehdä umpimetsään toisten ulkoilijoiden ulottumattomiin kuten ennen tehtiin. Ja muut saisivat pitää kävelyreittinsä. Helpommalla hiihtäjäurootkin haluavat harrastuksensa toteuttaa?

Sopu sijaa antaa, mutten haluaisi enää yhdeltäkään testosteronipommilta ansaitsematonta huomiota siitä, että laillisesti ulkoilutan laillista koiraani laillisella ulkoilutiellä. Noita talviväyliä väistän parhaani mukaan, mutta on myös hiihtäjien ymmärrettävä, ettei muiden ulkoilutarve häviä mihinkään latujen ilmestymisten myötä.

Tekisi itse joskus mieli kiljua siellä kaikille avoimilla teillä, että täältä tulee kävelijä koirineen, latua prkl! (Huom. en kiusaa, yritän vain selviytyä : ).

Vaan kaunista on metsässä näillä keleillä, kun sinne vain pääsee.