Kerranpa taas kehotin erästä työkaveria hankkimaan koiran, tuntui että olisi hyvää maaperää sekä koira hänelle että hän koiralle. Kaveri siitä hekottamaan, että koirat on kivoja, mutta ei varmasti hanki. Hän ei rupea aamuhämärissä zombiena kaulus pystyssä ja huppu päässä vaakarännässä kulkemaan narun päässä hädin tuskin hereillä. Hän valitsee lämpimän valoisan keittiön, virkistävän kaffeen ja aamulehden päivänsä avaajaksi. Ja lähtee ajoissa töihin, kuivin jaloin. Täytyy tunnustaa, etten hetkeen keksinyt nasevaa vastavetoa tuolle näkemykselle ; ).
Nykyisin huvittaakin tarkastella vastaantulevia koirantaluttajia, etenkin kehnoissa keleissä ja työaamuisin. Heissä näkee likipitäen saman näyn kuin tämä viisas työkaverini on havainnut töihin mennessään -tietenkin ajoissa ja ennen koiranomistajia. Nyt näkee myös itsensä zombiena, kellonkulusta kuitenkin hyvin tietoisena, jalat märkinä ja puolikuolleena väsymyksestä sekä tietysti myöhässä ja kahvittomana. Koira taasen kiireettömänä nautiskelee joka haun ja maun lenkin varrella, autuaan tietämättömänä että juna toisensa perään karkaa emännän edeltä.
Jompsin kumpsin, on tietysti oma valinta. Ja jos ei huvita, ei koiraa voi eikä saa ottaa. Joskus on melkein luksusta, jos koira on hoidossa työaamuna, jolloin ehtii maistamaan tuoretta kahvia ja lukemaan ainakin otsikot päivän lehdestä. Ehkä ehtii säädylliseen aikaan töihinkin. Vaan kotiintulo on sitten sitäkin ankeampaa. Ei kukaan vingu kuin sika, eikä hypi riemusta lipoen naamalle. Eikä viikonlopun kiireettömiä heräämisiä venyttelevän koiran vierestä voita mikään.
Eli goreteksia sekä koiran että emännän päälle, oli aamukeli ankea tai ei. Iltalenkiltä tulon jälkeen kerkeää kyllä nauttimaan lämpimästä sisätilasta ja vaikkapa kuumasta kaakaosta, ja rentoutua hyvin ennen aamulenkkiä.
Niin, terveisiä syksyn ensimmäiseltä räntäkeli-iltalenkiltä. Tuossa nuo nyt jaloissa tuhisevat, autuaan onnellisina lämpimissä pedeissään. Aamua innokkaana odotellen, emäntänsä ja koirat : ).
