Koiraelämää silloin ja nyt

Tähtäin 80-luvulle, kun Sabinan kanssa seikkailimme. Minulla on kaksi koiraelämäkokemusta, toisistaan irrallisia, joita voi mukavasti vertailla.

Aika kultaa muistot, mutta jatkuvasti huomaan miettiväni lenkeillä entisen koirani aikoja. ”Siihen vanhaan kunnon aikaan”:

• koirat ja ihmiset saivat kävellä ilman paheksuvia katseita vapaasti pitkässä hihnassa tai vapaana, ilman sotilaallista marssia lyhyen hihnan päässä
• koirat ja ihmiset saivat moikata toisiaan ja halutessaan jopa seurustella toistensa kanssa kohdatessaan kaduilla ja lenkkipoluilla
• koirilla ja ihmisillä oli leppoisaa kulkea lenkeillä kun ei tarvinnut varoa vastaan tulevia toisin ajattelevia koiraihmisiä
• koirat ja ihmiset saivat paljon kavereita eri puolilta kotikulmiaan, samoin muilta reissuiltaan, kun ei tarvinnut tehdä kiertoliikkeitä vastaantulevien (mahdollisesti vihamielisesti suhtautuvien koiraihmisten - huom. ei koirien!) tähden
• ei tarvinnut seistä koirapuistossa ja kuunnella toisiaan ja toistensa koiria moittivia – ja kirjaimellisesti haukkuvia - koiranomistajia (ei ollut koirapuistoja)
• ei tarvinnut lukea tusinaa koirankasvatusopasta selvitäkseen hengissä koiraelämästä
• sai rauhassa kuunnella omaa sydäntään ongelmien sattuessa, ei tarvinnut suin päin rynnätä hakemaan apua koiraterapeuteilta (oliko heitä silloin?)
• sairauden sattuessa sai eläinlääkärin kiinni minä vuorokauden aikaan tahansa. Muutenkin lompakkoaan sai vinguttaa lääkäreissä huomattavasti vähemmän ja pienemmillä seteleillä nykykäytäntöön verrattuna. Ehkä kohtuus oli vielä silloin kunniassaan...
• lompakosta puheenollen, ei sitä tarvinnut tarjota levitettynä eläintarvikekauppoihinkaan, koiran lelut ja aktiviteetit löytyivät perheestä (okei tunnustan, ei minua kukaan nykyäänkään osoita pyssyllä että käy katsomassa jotain kivaa koiralle ; )
• koiraihmisillä oli siihen aikaan paljon löysempi pipo (vuodenajasta riippumatta).
  

Toki vastaan tuli silloinkin valittajia ja kuria koirille ja järjestystä yhteiskuntaan vaativia selkärankakansalaisia. Onneksi yhtälailla vastaan saattaa tänä päivänä tupsahtaa peräti hyvinkin aurinkoinen koiranomistaja, jonka koira touhottaa onnellisena missä sattuu kuten omakin koira. Juttua ja ilosanomaa piisaa niinä harvoina kertoina kun on koonnut itsensä ja antanut koiransa kohdata toinen riskillä.

Olisikohan muuten koiraelämän rentouteen, mutkattomuuteen ja hyväntuulisuuteen vaikuttanut myös silloisen koirani Sabinan rotu, joka oli komeasti bastardi? Tai sitten tervepäisen bastardin valloittava luonne, joka oli rento, mutkaton ja hyväntuulinen? Onko tänä päivänä vallitseva rotukoiraisuus tehnyt ihmisistä kireäpipoisempia? Ehkä kaukaa haettua, mutta kun jumanhuiti, eroa on koirarintamalla silloin ja nyt.