maanantai 16. marraskuuta 2009

"Kotieläimet eivät saa estää mittarinlukijoita"


















Yksiä työssäkäyvien koiranomistajien riesoja ovat päiväsaikaan asuntoon tunkeutuvat korjausmiehet, mittarinlukijat ja muut taloyhtiön asioilla liikkuvat. Postilaatikkoon tippuu säännöllisin väliajoin lappu, jossa kerrotaan että kotiinne tullaan silloin ja tällöin kello sen ja sen välisenä aikana. ”Kotieläimet eivät saa estää asuntoon tulijoita”.


Yleensä vaihtoehtoja ei ole, vaan on järjestettävä määrättynä aikana koira pois kotoa. ”Turhia” vapaapäiviä ei halua moisen takia ottaa, ne harvinaisuudet kun on varattu ihan omaan käyttöön.

Taannoin oli taas lappu laatikossa. Aikaa kotieläimen järjestämiseen ”häiriöttömäksi” annettiin peräti viisi päivää. Taas kerran huokailin, että mikä onni on, kun perhepiirissä on turvakoti omasta takaa. Soitto vain ja koiruudelle on koti.

"Yhteiset" koiruutemme tyttären perheen kanssa seilaavat kahden kodin väliä aina kun on tarvis. Niillä on tutut ja turvalliset ihmiset kummassakin päässä huolehtimassa. Ne viettävät paljon aikaa yhdessä, mutta saavat omalta isäntäväeltään myös laatuaikaa ollessaan ainokaisina. Sattuma on sanellut, että koiranhoito on järjestynyt näinkin hyvin. Tällaista pientä laumaa on helppo hallinnoida, eikä rasitteeksi ole vielä kertaakaan käynyt ”ylimääräinen” koira hihnan päässä.

Vaan jos ei näin läheistä hoitoa järjestyisi aina silloin kun on tarvis? Karmea ajatus, että koira pitäisi eristää johonkin huoneeseen, tai kuten olen kauhukseni antanut itseni kuulla, jopa huonetta pienempään tilaan kuten kylppäriin, kodinhoitohuoneeseen, tai jopa häkkiin! koko päiväksi sen takia, että taloyhtiö saa hoidettua asiansa. Täytyy sanoa, että semmoisen ”järjestelyn” vaihtoehto meillä olisi ihan mikä muu tahansa. Koirat, joilla on vapaa vaellusoikeus kodissaan, eivät ansaitse suljetuksi tulemista. Tosin mikään koira ei sitä ansaitse, mutta se onkin jo tykkänään toinen asia, lähinnä eläinsuojeluasia.

On mukava kun voi turvautua tilanteiden tullen perheenjäseniin tai ystäviin koiransa kakkoskoteina. He ovat koiranomistajille kultaakin kalliimpia, elinehto jotta koiralla olisi kaikissa tilanteissa arvoisensa olosuhteet ja huolenpito. Ja koiralla turvallinen mukava olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti