Toka koirani, Rulle

Kaksi vuotta sitten meille muutti pikku bambolinos Pohjanlahden takaa. Odotin vilkasta, energistä ja huoletonta pakkausta. Katselin kuvia kasvattajan sivuilta ja tukka pystyssä odottelin rauhalliseen kotiini täystuhoa ja jatkuvaa huomiota pyytävää seinillä pomppivaa heelerinalkua. Yhdessä kuvassa baby-Rulle on hypähtänyt neljällä jalalla ilmaan, silmät ja korvat kierteellä. Kuvatekstissä lukee ”Rulle i full bus”. Tarkistin tekstin merkityksen ja niinhän se oli, täydessä vauhdissa siinä mennään. Ristin jo käsiäni että jep jep, sieltä tullaan, rauha on mennyttä eikä omasta ajasta ole enää mitään tietoa...

Meille muutti asumaan pallero, joka ei päätä pahkaa mennytkään tilanteisiin, ja joka osoitti harkitsevaisuutta monissa asioissa. Alussa se tuntui hiukan omituiselta, heelerinhän piti suurin piirtein syleillä maailmaa. Rulle näytti pieneltä orpoparalta, Riepu-Petteriltä, jonka otsa oli syvillä rypyillä. Omatunto vaivasi pitkään, että olen hänet repäissyt väkisin mamman huomasta tänne kylmään ja vieraaseen maahan. Rullen otsarypyt ovat tulleet ihan tavaramerkiksi, koira on surullisen näköinen vaikka riehuisi elämänsä innosta ja osoittaisi miten, kuinka kotiväkeänsä rakastaa.

Uudesta kodista löytyi heti mukava vessanpaikka!

Laaban päätti näyttää uudelle pienelle veljelleen hammaskalustonsa tervetuliaistoivotuksena. Pikku-Rulle tarkastelee näkymää suurella mielenkiinnolla.

Nyt on jo kolmatta vuotta uusiokoiraelämää takana, kun lasketaan tyttären ja vävypojan hankkiman Laaban-koiran aika mukaan. Laabanista meidän toinen koiraelämä saikin alkunsa. Pentua tyttären ja vävypojan kanssa hakiessa olin jo ihan myyty. Hoitelin kesän silloin tällöin pentusta, järkkäsin itseäni baby-sitteriksi - ja jäin koukkuun. Tein mökkireissuja Laabanin kanssa ja muistelin vanhaa koiraani Sabinaa. Ajatus omasta uudesta koirasta alkoi hitaasti mutta vakaasti itää.

Laabanin innoittamana rotuvalinta osui ja upposi, vaikka muitakin rotuja mietittiin, monirotuisesta lähtien. Kun päätös heelerikoirasta kypsyi, vankasti harkittu anomus kasvattajalle toi tuloksen: meille tarjottiin juuri maailmaan tullutta jalostusurosta Ruotsista. Se taisi olla tarjous, johon ei voinut vastata ei. Ja onneksi, sillä Rulle on ollut juuri se oikea koira meille, täydellinen pakkaus meidän perheenjäseneksi!

Tämä uusiokoira-aika on tuottanut monenlaisia ahaa-elämyksiä ja oivalluksenpoikasia niin rotukoiramaailmasta (entinen onnellinen sekarotuisen omistaja ;) kuin koirista ylipäätään. Muun muassa sen, että tämä rotumme edustaja, heelerikoira, on valloittava persoona, kätevä kuljettaa mukana ja että se todella rakastaa perhettään, varauksettomasti. Heeleri oppii asioita alta aikayksikön, etenkin kun oppiminen tuo sille itselleen mielihyvää. Heeleri tekee mitä pyydetään, terveellä koiran arvostelukyvyllä varustettuna. Heeleri ymmärtää arveluttavan paljon ihmistensä ajatuksenjuoksua. Vaikuttaa siltä, että koiralla on käytössään viivakoodilaite jolla se lukee ajatuksia. Varsinkin kun on kyse jostain huoltotoimenpiteestä (esimerkiksi niinkin tuskaisasta toimenpiteestä kuin punnituksesta kylpyhuoneen vaa’alla äiskän sylissä), jolloin se ottaa töppöjalkansa alleen ja häviää näkyvistä. Samoin ruokakaapin avauksen koira tietää ennen kuin emäntä on tehnyt elettäkään kaapin suuntaan. Se lienee skannannut ajatuksen äiskän päästä. Ruokakaappiajatus herättää heelerissä tiettyjä toiveita, riippumatta siitä, kenen ruokinta on kulloinkin kyseessä.

Yhdessä tuumin pistettiin pehmot palasiksi... (Ei mitään uutta taivaan alla...)

Meidän herkkänahkainen heeleriyksilömme on sittemmin ollutkin äärettömän ihana ja "helppo" koira. Murrosikää en havainnut (ainakaan minua vaivaavassa merkityksessä ; ). Varautuneisuus vieraita kohtaan ei ole haitannut koiraelämäämme missään määrin. Rulle on perustyytyväinen koira. Se on filosofinen ja vaikuttaa pohtivan asioita. Se tykkää ratkoa tehtäviä ja tehdä uusia asioita. Se osaa myös ottaa iisisti, sille harvoin jää päälle koetut aktiviteetit. Sille ei tarvitse järjestää ohjelmaa joka minuutti, korkeintaan joka toinen. Ulos se lähtee aina valmiina, lukee lenkkireitin viestit tarkkaan ja kohdatessaan lajitoverin, se on innokas tekemään tuttavuutta. Kotona ei tarvitse korottaa ääntään tai ylipäätään harjoittaa minkäänlaisia sanktioita. Koira lukee meitä ja me yritetään parhaan kykymme mukaan lukea koiraa.

Pentu-Rulle on löytänyt mieluisan paikan lastenhuoneen lattialta päivänokosilleen.

Ilo ja onni on edelleen tyttären perheen Laaban, aina valmis partiopoika, joka meillä säännöllisesti käy. Poikien ensikohtaaminen oli hellä ja huolehtiva. Rulle palvoo isoa veikkaansa, Laaban pitää Rullea perheen juniorina, muttei vaadi erikoiskohtelua vaan rakastettuna koirana ottaa Rullen tasa-arvoisena perheenjäsenenä. Laabanin koti on tyttären perheen luona, mutta meidän koti on Laabanin koti myös. Samoin Rulle vieraillessaan Laabanin kotona on toisessa kodissaan. Pojilla on kaksi kotia, mutta yhteiset kotiväet. Välillä pitää oikein muistella ettei ole päätoimisesti kahden koiran äiskä.

Laaban nauttii yhäti nykyäänkin painista alimmaisena, vaikka on se vanhempi yksilö. Meillä ei arvojärjestyksiä tunneta : )

Meidän kahden kodin järjestelmä on toiminut hienosti. Mitä nyt vähän saan toruja Laabanin lellimisestä ylimääräisillä makupaloilla... Nooh aiheesta saan torut, tunnustan.

Pojat hellivät edelleen toisiaan, Rulle pusuttelee ja Laaban ottaa hellyydenosoitukset armollisena vastaan...